lauantai 31. joulukuuta 2016

Tammikuun 2017 tulostettava seinäkalenteri

Tammikuu on Talven Toivoa Täynnä

Vuosi 2016 tuli ja meni jo, siltä se tuntui kaikessa vauhdikkuudessaan - ainakin itsellä. Enään muutama tunti ja vuosi vaihtuu, jännää.

Virtasia-kalenteri jatkaa taas tulevankin 2017 vuoden. Nyt joka kuukauden kirjain saa sisällensä kunkin kuukauden elämää. Tammikuussa haaveillaan lumiukkojen teosta. Haaveilua se tällä hetkellä vain onkin, kun katselee ikkunasta ulos ainakin täällä Hämeenlinnassa. Toivoa ei ole kuitenkaan menettetty ja ties vaikka lumiukkoarmeija vieltä tulee valtaamaan meidän pihaamme tammikuussa!

Pieniä lisäyksiä kalenteriin

Meillä tämä kalenteri tosiaan on kiinni jääkaapin ovessa ja siihen merkataan kunkin perheenjäsenen tärkeät menot. Viime vuonna huomasin että kaipasin ylimääräisiä rivejä kunkin viikonpäivän ylä- tai alapuolelle, joten rivit lisättiin tälle vuodelle.


Tammikuun 2017 ilmaisen tulostettavan kalenterin pääset lataamaan Google Driven puolelta –> 

Ihanaa ja puuhakasta uutta vuotta kaikille,

– Nina –

perjantai 16. joulukuuta 2016

Valon lumoa rautalankapallossa ja käpypallossa


Tulikin jouluiset rautalankapallot!

Tämä on niitä kertoja, kun tulee jotain ihan muuta kuin oli ajatellut ja suunnitellut. Alunperin oli tarkoitus tehdä neidin leikkimökin seinälle valoilla koristeltu käpypallo. Siellä kun on tuollainen melko haasteellisen mallinen seinäamppeli. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat melko aikaisessa vaiheessa. 


Ympyrän mallinen kehikko rautalangasta

Koska käpypallo oli tulossa ulos, piti pohjamateriaalina käyttää jotain erittäin sään kestävää ratkaisua. Kaapista löytyi paljon rautalankaa, joten päätin hyödyntä sitä. Jotta saisi mahdollisimman pyöreän kehikon, kiersin rautalankaa ilmapallon ympärille – sikin-sakin. Kun ympyrä oli sopiva, PAM, ilmapallo veke ja kehikko oli valmis. Se hyvä puoli on myös ilmapallon käytössä että sillä saa melko passelisti haluamansa kokoisen kehikon. 


Kävi kuitenkin niin että hetken tuota rautalankakasaa katsottuani, ihastuin sen yksinkertaisuuteensa. Rautalanka osaaa olla kaunista, kun oikein katsoo. 




Vielä vähän kirkkaita helmiä rautalankaan pujotettuna, valot sisään ja se olis siinä! Yksinkertainen mutta yllättävän kiva lopputulos. Tuo ihana betoninen vati on muuten Sallan Pajan Sallan tekemä, eikö olekin ihana? 



Mä en osannut vielä päättää näiden paikkaa, taitavat seikkailla meillä monesti monessa paikassa, heh.


...ja se käpypallo

No enhän voinut jättää alkuperäistä suunnitelmaa, vaan pakkohan se oli testata loppuun saakka. Kävyt kiinni rautalangalla rautalangasta kyhättyyn pallokehikkoon ja käpypallo oli valmis. 



Kaapista löysin viime vuodelta patterikäyttöiset ulkovalot ja kieputtelin palloon. Harmikseni olivatkin turhan massiiviset, joten taitaa olla paikallaan kipittää viikonloppuna kauppaan ostamaan sirommat valot. No itse asiassa tuosta käpypallostakin tuli liian iso tuohon amppeliin, joten jouduin jättämään sen vain tuohon yläosaan (mittauskin voi näemmä mennä pieleen, huoh) . Alunperin halusin sen tuohon amppelin pohjalle. Eli tämä käpypalloprojekti ei nyt ihan mennyt niin kuin piti. Noh, aina käpypallo voi siirtyä muualle ja tuohon amppeliin voi tehdä inasen pienemmän pallon, onhan tässä vielä hyvin jouluun aikaa :)

Ihanaa joulunodotusta kaikille,

– Nina –

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Joulukuun 2016 tulostettava seinäkalenteri


Oih, joulukuu...

Kauan odotettu kuukausi on ihan käsillä. Saako huudahtaa "IHANAA"? Jep, olen kyllä jouluihminen ja enemmänkin olisin, jos vain olisi aikaa. Viimeistään aattona meinaan unohtaa kaiken työkiireen ja nollata ajatukset ainakin muutamaksi päiväksi. 



Ja se "oi kuusipuu"

Oikein vatsan pohjassa alkaa tuntumaan, kun ajattelen jouluaattoa. Joulupuuroa, kuusen koristelua, joulusaunaa, harrasta tunnelmaa, YHDESSÄ OLOA. Ja kyllä, kyllä meikäläisessä pieni lapsikin vielä asustaa, joulupukin tuloa ei voi missään nimessä unohtaa!

Meillä joulukuusi koristellaan vasta aattona, joten jouluihmisenä haluan fiilistellä kuusen ympärillä jo ajoissa, joten joulukuun kalenteriin oli saatava kuusipuu. 




Ennen joulua tarkoitus on tehdä vielä ainakin yksi jouluaskarteluun liittyvä postaus, joten sitä odotellessa IHANAA JOULUN ODOTTELUA KAIKILLE!

– Nina –


ps. Terveiset Savonlinnaan eräälle ekaluokalle ja opettajalle. Ihanaa kuulla että kalenteri on teillä siellä käytössä :)


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Jouluinen huopapallokranssi


Huopapalloja joulun väreissä

Niin ne joulujutut nyt täälläkin alkoi. Sinellistä tuli huopapallojen tekoon tarvikepaketti ja heti oli laitettava malttamattomana homma käyntiin.

Itse asiassa mulla on ollut haaveena toteuttaa tämä jo parikin vuotta. Jopa aloittelinkin pallojen teon silloin joskus mutta tuo huovutus perinteisesti saippualla oli kerrassaan niin uuvuttavaa hommaa että multa loppui kärsivällisyys kesken huovutusmatkan! Sinellin sivuilla vähän aikaa sitten oltuani haave palasi taas pintaan ja päätin toteuttaa sen tällä kertaa loppuun saakka – vähän helpommalla tavalla. Ja koska helpommalla tavalla piti päästä, testasin pariakin eri tekniikkaa. Aiemmin en siis ole pahemmin huovuttamista kokeillut.


Huopapallot (versio 1) –  huovutusneulalla styrox-palloon

Alunperin mietin, miten styroxpallo mahtaa suhtautua armottomaan neulahyökkäykseen mutta hyvinhän se toimi.



Huopaa ei edes tarvinnut paljoa laittaa, kun sain mukavasti valkoisen pallon pinnan peittoon. Tuo neulan pidike oli kyllä erinomainen juttu eikä tökkimistäkään tarvinnut mielestäni kauaa tehdä kun huopapallo oli valmis. Tällä tavalla saikin aika kivasti tehtyä erikokoisia palloja kranssia varten.




Huopapallot (versio 2) –  pesukoneessa

Jonkun aikaa tökittyäni alkoi hartiat olemaan melko kovassa rasituksessa ja päätin kokeilla jotain muuta helpompaa konstia:

1. Vanhat, vähän rikkinäiset sukkahousut kaapin pohjalta
2. Vanusta pieni pallo
3. Huopaa suikaleina vanun päälle
4. Pallo sukkahousun lahkeeseen
5. Narulla kiinni (itse käytin ylijäänyttä trikookudetta)
6. Pesukoneeseen pyörimään samalla muutaman pyyhkeen kanssa (pesin 60 asteessa)

Ihan suhteellisen kätevää hommaa mutta vitsit miten tiukassa sukkahousut olikin palloissa. Voimaa sai kyllä käyttää ihan urakalla, huh. Lisäksi vähän siistin näitä palloja neulalla, niin sain niistä "täydellisemmät", vähän jäi nimittäin muhkuraisemmiksi. 

Jos näistä kahdesta tekniikasta pitäisi valita, niin kyllä mä tuon neulalla tökkimisen valitsisin – samalla melko terapeuttista hommaa, heh-he.


Kranssin kokoaminen

Multa löytyi valmiina tuollainen styroksinen kranssipohja. Sen verran pitää vinkata että jos ripustuksessa käyttää vaikka ihan vain lankaa, kannattaa se laittaa ennen pallojen kiinnittämistä. Itse kovassa tohinassa nimittäin ihan unohdin mutta kyllä sen sitten siihen myöhemminkin saa viritettyä.


Laskeskelin että mulla tuli tehtyä erikokoisia huopapalloja 105 kappaletta tähän yhteen kranssiin, joten kyllähän tuossa jonkun verran saa palloja tökkiä. 


Koska en ole vielä täysin varma tämän loppusijoituksesta, päätin käyttää tavallista liimaa (nopeammin kuivuvaa) sekä tuollaisia somistusnuppineuloja tai mitä nyt ovatkaan nimeltään. Kuumaliimaa en siis siksi käyttänyt, koska se ei pidä ulkona. 


Mun piti vielä lopuksi testata, kuinka tuo neula toimii pikkutarkassa hommassa ja tökin pariin palloon lumihiutaleet. Melko hyvin saa näemmä kuviotakin tehtyä. 



Tuollainen jouluinen väripläjäys siitä sitten tuli. Mun oli nimittäin ihan pakko kokeilla välillä jotain väriä, koska yleensä tykkään melko hillitystä värimaailmasta. Ehkä mä alan taas lämpenemään enemmän tuolle oikealle joulun punaiselle. Pitää kyllä tähän väliin myös paljastaa että pelkkä harmaa-valkoinen huopapallokranssikin on jo kyllä tekeillä ;)

Mukavia joulupuuhasteluja kaikille,

– Nina –

{Huovat, huovutusneula ja -alusta sekä styrox-pallot on saatu blogiyhteistyössä Sinelli:n kanssa}

maanantai 31. lokakuuta 2016

Marraskuun 2016 tulostettava seinäkalenteri


Nyt starttaa vallan mainio marraskuu!

Yleensähän marraskuu mielletään, noh, varmaan vuoden tylsimmäksi kuukaudeksi. Onhan se melko harmaata ja pimeetä mutta eipäs mulla ;) Tai siis en suostu elämään täyttä kuukautta harmaassa ja pimeydessä, joten päätin vähän värittää kuukautta! 

No en nyt ihan tuulesta temmannut tuota "pinkihköä" olemusta. Vähän kun googletin, niin tulipas vastaan upeita, pinkin sävyisiä kuvia. Eli EI SE marraskuu välttämättä niin HARMAA olekaan, kyllä sinne upeita päiviä mahtuu – kaikin puolin.




Jään säihkettä veden pinnalla

Kyllä useimmiten jo vähän luntakin nähdään ja järven yms. pinnat alkaa kivasti jäästä säihkymään. Mulle marraskuu tarkoittaa varsinaista puuha-aikaa. Jos ei virkkuukoukku ole ehtinyt paljoa syksyn aikana heilumaan, niin viimeistään nyt on aika vaikka yötä myöden virkata ja askarrella joulun juttuja. Eli säihkettä sinne, säihkettä tänne ja askartelukaaos (EXTRA sellainen) on meidän huushollissa takuuvarmasti tiedossa!



Vallan mainion marraskuun säihkettä ja tunnelmaa ladattavissa Driven puolelta: 


Jokos teillä muuten on jo joulupuuhat käynissä? Itsestä tuntuu että aina vaan aikasemmin ja aikasemmin itteni löydän niistä hommista, heh.

Mainiota marraskuuta,

– Nina –




torstai 29. syyskuuta 2016

Lokakuun 2016 tulostettava seinäkalenteri




Tuo lennokas lokakuu


Jotenkin nuo syyskuun päivät tuntui hupenevan kuin taikasauvan heilautuksesta. Ja taas siinä vaan niin kävi että monet sitä ja tätä piti tehdä -hommat siirtyi väistämättä seuraavan kuun puolelle. Kuullostaako tutulta?

Varsinaiselta syysmyrskyltä on onneksi välttynyt mutta veikkaanpa tulevaa lokakuuta melkoiseksi lentokuukaudeksi! Tuossa eilen jo siitä saikin maistiaisia, kun sade piiskasi naamaa lähes vaakatasossa ja sateenvarjo oli jo useampaan kertaan lähtöasemissa tuulen riepoteltavaksi.



Sateenvarjoja, puiden lehtiä, tuulen riepottamia sadepisaroita

No on siellä ilmassa sitä tai tätä, niin sateenvarjo ainakin pitäisi olla lähes aina laukun pohjalla matkassa. Niin siis pitäisi mutta kun se tuppaa aina vaan just silloin unohtumaan, kun sitä tarvitsisi.

Päätin tässä kuussa tehdä itselleni kunnon kokoisen muistilapun ja liittää sen osaksi jääkaapin oveen kiinnitettävää kalenteria. Hassua kyllä, kun kurkkasin mielenkiinnosta (ei siis mitään muistikuvaa) viime vuoden kalenteria niin kappas, sateenvarjohan se sielläkin seikkaili. Eli aina vaan samojen asioiden kanssa painin vuodesta toiseen, heh.


Jos kaipaat lokakuun seinäkalenteria höystettynä ISOLLA sateenvarjomuistutuksella, niin pääset lataamaan ja tulostamaan kalenterin täältä (klik-klik) –>> 

Kyllä tässä lokakuun tuulessa ja tuiverruksessa jotain hyvääkin on: takkatulen lämpö, lämmin viltti, hyvä kirja (mulla useimmiten kyllä virkkuuprojekti), sadepisaroiden kopina ikkunaan – ja ah, minä sisällä nauttimassa kaikesta tästä.

Lennokasta lokakuuta kaikille :)

– Nina –



keskiviikko 31. elokuuta 2016

Syyskuun 2016 tulostettava seinäkalenteri



Syyskuu ja värien ilotulitusta

Tunnustan tai ainakin luulen että en ole mikään syksy-ihminen. Mulle syksystä tulee aina vaan ja vaan mieleen SE ainainen vesisade. Positiiviseen ajatteluun tsemppaavana pitää kyllä myöntää että onhan syyskuu tai syksy yleensäkin ihan älyttömän upeeta väriloiston aikaa, eikös? Onhan se upeeta tallustella tuolla luonnossa, kun väriä tuntuu olevan joka lähtöön. Ja kun se aurinkokin vielä paistaa niin uulalaa, täydellistä.


Syksyn virallinen lehti

Mikäs muukaan kuin vaahteran lehti (omasta mielestäni). Jo lapsena näitä aina keräiltiin ja laitettiin suoristumaan kirjan väliin odottamaan sitä oikeaa askarteluhetkeä. Ihmekös tuo, kyllä tuo eriskummallisen hieno ja omalla tavallaan persoonallinen lehti on. Edelleenkin näitä lehtiä mieluiten syksyllä luonnosta keräilen.


Mä alan täyttelemään omaa syyskuutani seinälle nyt, seinäkalenterin pääset sinäkin lataamaan ja tulostamaan itsellesi täältä –>> (klik-klik)


Värikästä ja inspiroivaa syyskuuta kaikille :)

– Nina –




perjantai 19. elokuuta 2016

Virkatut tyynyt


Virkatut tyynyt simppelisti

Tuntuu, ettei ole pitkään aikaan tehnytkään virkkaukseen liittyvää postausta. Koukku kyllä heiluu lähes päivittäin kädessä mutta yrittäjän arjessa, tuntuu että nämä harrastusprojektit venyy ja venyyyyyyyy. Nämä tyynyt itse asiassa olen tehnyt jo varhain keväällä mutta vasta nyt sain ne tänne koneellekin asti tuotua!

Pelkkää puolipylvästä

Kuten otsikkokin kertoo, niin nämä on kyllä niin helpot tyynyt tehdä. Sisätyynyn koko, mihin päällisen tein, on noin 45 cm leveä ja korkea.

Lankana käytin 100 % puuvillalankaa, Drops Paris 50 g (24 tummanharmaa). Virkkasin kaksinkertaisella langalla, 8 koukulla. Yhteensä meni 12 kerää, noin 588 g.

Ohje:
Ensin virkataan 42 ketjusilmukkaa, jätetään kaksi ketjusilmukkaa väliin ja virkataan 1/2p (puolipylvästä) koko kierros loppuun. Muista aina kääntymiskohdassa virkata kaksi ketjusilmukkaa (lasketaan ensimmäiseksi 1/2p:ksi). Sitten vain jatketaan edestakaisin tasona virkkaamista 40 silmukkaa / kierros). Itse virkkasin tähän tyynyyn yhteensä 41 kierrosta. Itsellä on aina tapana jopa laskea joka kierroksen jälkeen että on varmasti oikea määrä silmukoita. Muuten ainakin itsellä saattaa lähteä reunat "liehumaan".




Kun tarpeeksi pitkä pätkä on virkattuna (tyynyn kummatkin puolet + läppä), virkataan piilosilmukkakierros nappilenksujen kera. Käytin itse tuollaisia merkkejä, että napit (3 kpl) tulisi mahdollisimman tasaisesti.

Eli viimeisen 1/2p-kierroken loppuun virkataan yksi kjs (lasketaan seuraavan kierroksen ensimmäiseksi piilosilmukaksi) ja käännetään puoli. Virkataan 8 ps, 5 kjs (lenksu), piilosilmukalla kiinni samaan silmukkaan. 12 ps, 5 kjs (2 lenksu), ps kiinni samaan silmukkaan. 11 ps, 5 kjs (3 lenksu), ps kiinni samaan silmukkaan. 9 ps ja päätellään työ.

Huom! Kannattaa testata oikea kjs-määrä napin kanssa, jotta nappi mahtuu tai ettei jää liian löysäksi.



Ennen varsinaiseksi tyynyksi ompelua, kävin kaikki langanpätkät siistimässä. Sen verran monta kerää tähän meni.

Kokoaminen:
Oikeat puolet vastakkain ja ommellaan tylpällä kanavaneulalla sivut kiinni. Käytin samaa Dropsin lankaa. Muista ottaa se läppä huomioon.


Käännä tyyny oikein päin ja ompele läppä kiinni (sauma jää sisälle).




Sitten vielä napit kiinni ja se olis siinä. Simppeli tehdä mutta kyllähän näiden virkkaamiseen aikaakin vähän sai kulumaan ;)

Kivaa viikonloppua kaikille,

– Nina –





sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Elokuun 2016 tulostettava seinäkalenteri


Kesän viimeinen kuukausi

Suomessa elokuu käsitetään yleisesti kesän viimeiseksi kuukaudeksi. Joillekin se on ihan katastrofaalista mutta itse tykkään, kun Suomessa on niin montaa eri vuodenaikaa ja se on vain rikkautta. Toki kesää jään minäkin haikaudella kaipaamaan, onhan siinä vaan niiiiin paljon kaikkea hyvää ja ihanaa!


Touhua riittää

Suomenkielessä elokuu on saanut nimensä elonkerjuusta eli viljan keräämisestä pelloilta. Siitä syystä luonnollisesti tämän kuukauden kalenteriin oli laitettava vehnää mukaan. Touhua tuohon kuukauteen kyllä tuntuu riittävän, kyllä sitä satoa kerätään vähän joka puolelta, tai ainakin se itsestä siltä tuntuu. Vehnää en sentään itse kerää mutta marjoja jos jonkinmoisia viimeistään tuolloin tulee säilöttyä. Sienimetsäkin olis otollinen kohde mutta meidän perheessä sienet ei vaan jostain syystä kuuluu lemppareihin ja joo, yrittänyt kyllä olen!! Ja ellei kesän satoa tule kerättyä niin kyllä sitä muutakin touhua tuntuu piisaavaan ja selkeesti syksyyn valmistautuminen alkaa kaikin puolin. 


Jos haluat myös omat elokuun touhusi merkata tähän kalenteriin, pääset lataamaan sen ilmaiseksi täältä vanhasta tutusta paikasta: lataa ilmainen elokuun 2016 seinäkalenteri (klik-klik) >>

Vaikka kesän vikoja jo viedäänkin niin todettakoon vielä että "vielä on kesää jäljellä" :)

– Nina –