perjantai 19. elokuuta 2016

Virkatut tyynyt


Virkatut tyynyt simppelisti

Tuntuu, ettei ole pitkään aikaan tehnytkään virkkaukseen liittyvää postausta. Koukku kyllä heiluu lähes päivittäin kädessä mutta yrittäjän arjessa, tuntuu että nämä harrastusprojektit venyy ja venyyyyyyyy. Nämä tyynyt itse asiassa olen tehnyt jo varhain keväällä mutta vasta nyt sain ne tänne koneellekin asti tuotua!

Pelkkää puolipylvästä

Kuten otsikkokin kertoo, niin nämä on kyllä niin helpot tyynyt tehdä. Sisätyynyn koko, mihin päällisen tein, on noin 45 cm leveä ja korkea.

Lankana käytin 100 % puuvillalankaa, Drops Paris 50 g (24 tummanharmaa). Virkkasin kaksinkertaisella langalla, 8 koukulla. Yhteensä meni 12 kerää, noin 588 g.

Ohje:
Ensin virkataan 42 ketjusilmukkaa, jätetään kaksi ketjusilmukkaa väliin ja virkataan 1/2p (puolipylvästä) koko kierros loppuun. Muista aina kääntymiskohdassa virkata kaksi ketjusilmukkaa (lasketaan ensimmäiseksi 1/2p:ksi). Sitten vain jatketaan edestakaisin tasona virkkaamista 40 silmukkaa / kierros). Itse virkkasin tähän tyynyyn yhteensä 41 kierrosta. Itsellä on aina tapana jopa laskea joka kierroksen jälkeen että on varmasti oikea määrä silmukoita. Muuten ainakin itsellä saattaa lähteä reunat "liehumaan".




Kun tarpeeksi pitkä pätkä on virkattuna (tyynyn kummatkin puolet + läppä), virkataan piilosilmukkakierros nappilenksujen kera. Käytin itse tuollaisia merkkejä, että napit (3 kpl) tulisi mahdollisimman tasaisesti.

Eli viimeisen 1/2p-kierroken loppuun virkataan yksi kjs (lasketaan seuraavan kierroksen ensimmäiseksi piilosilmukaksi) ja käännetään puoli. Virkataan 8 ps, 5 kjs (lenksu), piilosilmukalla kiinni samaan silmukkaan. 12 ps, 5 kjs (2 lenksu), ps kiinni samaan silmukkaan. 11 ps, 5 kjs (3 lenksu), ps kiinni samaan silmukkaan. 9 ps ja päätellään työ.

Huom! Kannattaa testata oikea kjs-määrä napin kanssa, jotta nappi mahtuu tai ettei jää liian löysäksi.



Ennen varsinaiseksi tyynyksi ompelua, kävin kaikki langanpätkät siistimässä. Sen verran monta kerää tähän meni.

Kokoaminen:
Oikeat puolet vastakkain ja ommellaan tylpällä kanavaneulalla sivut kiinni. Käytin samaa Dropsin lankaa. Muista ottaa se läppä huomioon.


Käännä tyyny oikein päin ja ompele läppä kiinni (sauma jää sisälle).




Sitten vielä napit kiinni ja se olis siinä. Simppeli tehdä mutta kyllähän näiden virkkaamiseen aikaakin vähän sai kulumaan ;)

Kivaa viikonloppua kaikille,

– Nina –





11 kommenttia:

  1. Ihanan tyylikkäät! Kiitos ideasta.

    VastaaPoista
  2. Ihanan tyylikkäät! Kiitos ideasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eine :) Sanonta: "yksinkertainen on tyylikästä" pitää jälleen paikkaansa.

      Poista
  3. Moi! Ihanat tyynyt, ajattelin tehdä itsekin. Langan menekistä sen verran,että tuliko 12 kerästä 1 vai 2 tyynyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Riikka ja kiitos :) Nyt kun yritän muistella tuota langan menekkiä, niin kyllä sen on oltava yhden tyynyn määrä, koska virkkasin sen kahdella kerällä kerrallaan, niin sain mahdollisimman suurta jälkeä. Nuo tein tosiaan alkukeväästä ja olin kirjannut itselleni ylös 12 lankakerää, toivottavasti muistan nyt oikein!!

      Poista
  4. Kauniit tyynyt :) Tykkään noiden simppelista mallista. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa 😊 Olen kyllä suuresti simppelin linjan ystävä!

      Poista
  5. Todella kauniit vähä virkaneena toivottavasti onnistun🙈

    VastaaPoista
  6. Kiitos :) Kyllä varmasti onnistut, niin helppoa virkkaamista. Kunhan muistaa vaan olla tarkkana, että joka kierroksella on sama silmukkamäärä.

    VastaaPoista